Mikä on etäopetus ja miksi se laajenee niin nopeasti?

Etäopiskelu on yksi parhaiten tunnettu termi, jota käytetään viittaamaan oppimiseen, joka tapahtuu ihmisten välillä, jotka eivät fyysisesti ole samassa maantieteellisessä paikassa. Tällä tavoin se tavallisesti vaatii opettajilta ja opetusta tarjoavilta laitoksilta ponnisteluja tarjotakseen pääsyn ja mukavuudet oppijoille, jotka eivät fyysisesti ole läsnä luokkahuoneessa.

Termin pikainen tarkastelu osoittaa, että yleinen elementti on, että opetuksen muoto on kahden osapuolen (oppilas ja opettaja) välillä ja että se tapahtuu eri aikoina ja/tai paikoissa. Lisäksi käytetään erilaisia keinoja, materiaaleja ja opetustyökaluja (Moore ym., 2011), kuten tietokoneita, tabletteja tai erilaisia teknologisia tukivälineitä, jotka mahdollistavat yhteyden luomisen ihmisten välille, jotka ovat luokkahuoneessa ja niiden, jotka eivät ole.

Etäopiskelu saattaa vaikuttaa suhteellisen uudelta koulutukselliselta lähestymistavalta, mutta se on ollut osa koulutusmaisemaa vuosikymmenien ajan. Se ei ole tulevaisuuden näkymä, johon korkeakoulutuksen tulisi valmistautua; pikemminkin se on nykyinen todellisuus, joka tarjoaa sekä uusia mahdollisuuksia että haasteita opetusta tarjoaville laitoksille. Tämä todellisuus tarjoaa opiskelijoille suurempaa joustavuutta suhteessa siihen, missä, milloin, miten ja keneltä he saavat opetusta. Se myös laajentaa koulutuksen saatavuutta yhä laajenevalle yleisölle.

Nämä ovat joitakin etäopiskelun ja verkko-opetuksen pääetuja, joita käsitellään seuraavassa osiossa. Muita etuja löytyy joustavuudesta, jota opetusta tarjoavat keskukset voivat tarjota kehittäessään ja tarjotessaan oppimista, sekä uusien teknologioiden käytössä ja toteuttamisessa. On syytä mainita erilaiset ja monet monitieteelliset lähestymistavat, joita voidaan käyttää näiden metodologioiden avulla (Mahlangu, 2018), olipa kyseessä sitten aiheiden kontekstit tai sisältö. Toinen piirre, joka vahvistaa tätä oppimisen tyyppiä, on se, että vuorovaikutukset opiskelijoiden ja opettajien välillä tapahtuvat usein ja voisivat palvella lisäämään opiskelijoiden sitoutumista (Brinthaupt ym., 2011; Martin & Bolliger, 2018).

Kuten aiemmin mainittiin, tämän tyyppiset metodologiat eivät ole uusia, mutta viime vuosina on todellakin ollut eksponentiaalista kasvua koulujen, yliopistojen ja muiden instituutioiden määrässä, jotka tarjoavat etäopiskelukursseja, -työpajoja ja -ohjelmia. Etäopiskelun kasvu ei ole ainoastaan johtunut nopeasta teknologian maailman irruption opetusta tarjoavissa keskuksissa; tämän tyyppisen metodologian käyttö on moninkertaistunut globaalin pandemian seurauksena, jonka aiheutti COVID-19 (esim., Danchikov ym., 2021; Schneider & Council, 2021), mikä on pakottanut suurimman osan keskuksista maailmanlaajuisesti sopeutumaan tähän opetustyyppiin lähes välittömästi.

Tämä ei ole ainoastaan johtanut muutokseen monien koulujen käsityksessä siitä, miten, milloin ja miten opettaa tunteja ja aiheen sisältöä, vaan myös pedagogisen ja institutionaalisen tuen laatu ja määrä on vaihdellut määrältään ja laadultaan perheiden ja niiden sosioekonomisten taustojen mukaan (Yhdistyneet Kansakunnat, 2020).

Tästä syystä erilaiset digitaaliset, kulttuuriset ja rakenteelliset kuilut aiheuttavat esteitä tällaisille metodologioille, tämä ei ainoastaan vaikuta taloudelliseen ulottuvuuteen vaan myös oppimisen keskeisiin elementteihin, mukaan lukien opiskelijoiden itsetehokkuus ja metakognitio. Nämä tekijät, jotka voivat tuottaa epätasa-arvoa, voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen: digitaalinen kuilu eli pääsy teknologiaan, sosioekonomiset ja infrastruktuuriset kuilut sekä erilaiset kulttuuriset kuilut, jotka voivat estää pääsyn tai näiden metodologioiden toteuttamisen. Seuraavat tämän oppaan osiot pyrkivät tarjoamaan strategioita haasteiden käsittelemiseksi, jotka liittyvät sekä etä- että verkko-oppimiseen.

Tämä ensimmäinen osio on tarkoitettu korostamaan sitä, että **verrattuna perinteiseen kasvokkaiseen oppimiseen, etäoppiminen ei oleoppimisen kiihdyttäjä eikä se ole mestarityökalu, joka ratkaisee opettajien ja oppilaiden haasteet. Eikä se ole työkalu, joka pitäisi hylätä sen epätäydellisyyden vuoksi, vaan pikemminkin sen riskien ja monien hyötyjen analysoinnin kautta, se voi olla erittäin hyödyllinen opettajille, jotka haluavat kokeilla vielä yhtä työkalua edistääkseen oppimista oppilaiden keskuudessa (Fisher ym., 2021).